Kapkaupunki: Gun Run 2013

Pienten nettivaikeuksien jälkeen vihdoin fiilikset Kapkaupungin Gun runista.

Kuten ennen lähtöä vähän epäilinkin niin tässä välissä ei tullut juostua pätkääkään. Muutamassa mestassa ei pystynyt ja sitte muuta aktiviteettia oli niin paljon, ettei juoksulle ollut aikaa. Toisaalta muutaamat AiA-porukasta kävi parina aamuna lenkillä, joten ehkä kyse oli vähän myös priorisoinnista.

Juoksu meni yllättävän hyvin tauosta ja 3 viikon tissuttelusta huolimatta. Matkan ensimmäiset 5 minuuttia meni puhtaasti kävellessä ja juoksuväliä etsiessä yli 5 000 juoksijan ampaistessa matkaan. Matkan aikana noin lyhyellä matkalla ja kapeilla kohdilla porukka ei hajonnut missään vaiheessa, mutta alun jälkeen pääsi kuitenkin juoksemaan ja suurimmassa osassa matkaa ohittelu onnistui puihkehtimalla tai radan reunoja käyttäen kohtalaisen hyvin.

Tää oli itselle elämän ensimmäinen juoksutapahtuma intin maastojuoksuskabaa lukuunottamatta eikä alkuun oikein osannut arvailla miten noin ison porukan keskellä juokseminen vaikuttaa omaan juoksuun. Nyt sen kokeneena voin sanoa, että ehdottoman positiivisesti! Tää pitää tehdä uudestaan, joten ens kesänä napostelis jopa lähteä vetämään puokkaria Suomessa. Sinällään olis tosin kivempi vetää sekin jossain lämpimämmässä, mutta saa nähdä.

Nyt takaisin asiaan eli tapahtumassa oli alusta asti tosi hyvä henki ja fiilis päällä ja se oikeesti hehkui siitä porukasta ympärillä: ihmiset nauroi, heitti läppää ja juoksi hymyillen. Paljon ihmisiä tarkoitti myös paljon ohitettavia. Vaikka porukkaa oli omaan makuun kuitenkin hieman liikaa ja joutui hidastelemaan, niin jotenkin samalla aika ja koko 10km meni täysin huomaamatta juoksuväyliä etsiessä ja muita juoksijoita toljotellessa.

Lisäksi se numero selässä piti kans vauhdin huomaamatta normaalia lenkkivauhtia nopeampana, vaikkei sitä ihme kyllä sen enempää tietoisesti kelaillutkaan.

Lähdettiin alussa liikkeelle yhtenä AiA-ryppäänä, mutta juoksuvaiheen alettua porukka nappaili alleen omat vauhdit ja isossa juoksumassassa porukka hajos enemmän tai vähemmän toisistaan. Tulin ite juokseneeksi alun jälkeen hetken yksin, kunnes huomasin Teemun juoksevan sattumalta edessä ja päätin peesata niin pitkään kun vauhti tuntui hyvältä. Tultiin sitten loppujen lopuks lönkötelleeksi 9km samaa matkaa, jonka jälkeen Teemu lisäs vauhtia ja ite jämähdin loppumatkan kapeassa kohdassa taakse. Pääsin 50m ruuhkan jälkeen reunaan lähdin vetämään sitä kautta porukan ohi, mutten saanut Teemua enää kiinni kuin vasta maalissa, jossa juoksijat jaettiin nököttämään karsinoissa maaliin tulomerkitsemistä varten.

Alun kävely huomioon ottaen oma aika oli noin 58 minsaa, josta olis voinut nipistää 5 minsaa pois eli pakko olla tyytyväinen tohon tulokseen. Suomessa viimeiset 10km lenkkivedot yrittämättä tunnin alitusta meni hyvällä juoksufiiliksellä 1h 5-8 minsaan ja nyt helpommalta tuntunut veto meni alle tuntiin, mikä tän kesän proggiksen tavoitteena olikin.

Tällä hetkellä on tosiaan himoa jatkaa juoksemista ja pitää se tavoitteellisena juoksutapahtumilla, mutta saa nähdä miten fiilis muuttuu, kun tammikuun lopulla palaa lumiseen ja kylmään Suomeen. Lämpimässä juoksu on kivaa, mutta juoksu liukkailla jäillä ja pakkasella. Noh, sen näkee sitten. :)

Kuka? Mitä? Häh?

Moikka,

Olen 26-vuotias opiskelija Helsingistä. Lähden syyskuussa noin kahdeksi kuukaudeksi Afrikkaan Aalto in Africa -projektin mukana ja kuten kaikki tietää - Afrikassa on leijonia. Sellainen kohdatessa itse en ainakaan ajatellut jäädä paikalleni seisomaan tai kellahtaa maahan sikiöasennossa. Ei, lähden juoksemaan minkä kintuistani pääsen rukoillen, että koivista löytyy tarpeeksi poweria ja duracellia. Näitä kahta ei kuitenkaan saa treenaamatta, ja jos tarkoituksena on pystyä juoksemaan tarpeeksi kauan ja pirun lujaa (esim. 10 km), niin parhaiten sen treenaus taitaa luonnistua juoksemalla, juoksemalla ja juoksemalla. Eihän se Seppo Rätykään muuta treenia oikein tehnyt kuin viskoi keppia ja hyvin se sitten tosipaikan tullen viskoikin.

Iskin tämän blogin pystyyn omaksi treenikirjaksi. Lisäksi toivon, että tähän laitettujen ohjelmien ja kokemusten avulla muidenkin on mahdollista kokeilla, josko juoksu olisi sittenkin se iloa ja tehokasta treeniä antava harrastus. Ja tietenkin, niin ettei tähän tarvitse koko vapaa-aikaa käyttää tai ruokavaliossa nipottaa. Perjantaibisset ja lauantaimakkarat kunniaan!

Treenipohjana käytän seuraavan kahden kuukauden ajan frendin ja Turun Vauhtisammakon Juoksukoulun vetäjän Mikko Liukan sekä Vauhtisammakkoa Tampereelle vievän velipojan Martti Erikssonin tekniikka- ja treeniohjausta. En muuta ruokavaliota nykyisestä mitenkään ja kiireiden takia juoksen 3 kertaa viikossa, minkä pitäisi sopia vallan mainiosti. Tavoitteena on parantaa 10 km juoksuaikaa 1h 10 minuutista alaspäin ja löytää se kuuluisa JUOKSUILO.

Oma juoksutausta:

Juoksu itsenäisenä harrastuksena ei ole ikinä kolahtanut. Sen takia onkin ollut vaikea keksiä minkä takia joku vapaaehtoisesti juoksee jotain hiton aikaa tai matkaa vastaan. Ymmärrän kyllä hyvin ne omien rajojensa ylittämisen fiillikset, mitä monet kertovat juoksusta saavansa. Samaan hengenvetoon kuitenkin totean, että samoja fiiliksiä saa myös muista lajeista. Lajeista, jossa juostaan tavoitellakseen jotain konkreettista yksin tai ryhmässä, kuten esimerkiksi jalkapallossa palloa ja pallon saamista vastustajan verkkoon.

Juokseminen ei ole siis koskaan ollut mulle harrastus, vaan se on pikemminkin tukenut muita lajeja. Olenkin niin sanottu 3P-mallin juoksija, joka motivoituu juoksemaan pelkästään pyllyn, pallon tai pullon perässä.

Juoksemisella on kuitenkin yksi etu ylitse muiden: se ei katso aikaa eikä paikkaa. Sitä varten ei tarvitse mennä minnekään, joten sitä on helppo tehdä kiireiselläkin aikataululla. Tämän takia Afrikan ja leijonien lisäksi päätin  tänä kesänä kokeilla saanko juoksusta oikeasti iloa, mielihyvää ja tehokkaasti tuloksia tuovan harrastuksen. Yllättävän moni juoksua harrastava frendi on myös puhunut juoksun tuomasta euforiasta, joten sen olemassa olo ja saavuttaminen ovat myös TO DO -listalla.

Jokainen meistä osaa juosta omalla tavallaan ja sinällään tuntuu hölmöltä pyytää apua omaan juoksemiseen. Se nyt kuitenkin on meihin sisään rakennettua ja sen oppii lapsena heti ryömimisen, konttaamisen ja kävelemisen jälkeen. Toisaalta, jos johonkin ryhtyy, niin asiat kannattaa tehdä kunnolla. Näin ollen en omista ennakko-odotuksista huolimatta halunnut lähteä pelkästään juoksemaan ja katsoa miten käy. Sen sijaan pyysin Turussa Vauhtisammakon Juoksukoulua vetävän frendin, Mikko Liukan  sekä Tampereella samaa asiaa aloittavan velipojan Martin apua. Nyt pitäisi olla tietoa, taitoa ja tarmoa tämän projektin takana, joten toivotaan parasta!