Kuka? Mitä? Häh?

Moikka,

Olen 26-vuotias opiskelija Helsingistä. Lähden syyskuussa noin kahdeksi kuukaudeksi Afrikkaan Aalto in Africa -projektin mukana ja kuten kaikki tietää - Afrikassa on leijonia. Sellainen kohdatessa itse en ainakaan ajatellut jäädä paikalleni seisomaan tai kellahtaa maahan sikiöasennossa. Ei, lähden juoksemaan minkä kintuistani pääsen rukoillen, että koivista löytyy tarpeeksi poweria ja duracellia. Näitä kahta ei kuitenkaan saa treenaamatta, ja jos tarkoituksena on pystyä juoksemaan tarpeeksi kauan ja pirun lujaa (esim. 10 km), niin parhaiten sen treenaus taitaa luonnistua juoksemalla, juoksemalla ja juoksemalla. Eihän se Seppo Rätykään muuta treenia oikein tehnyt kuin viskoi keppia ja hyvin se sitten tosipaikan tullen viskoikin.

Iskin tämän blogin pystyyn omaksi treenikirjaksi. Lisäksi toivon, että tähän laitettujen ohjelmien ja kokemusten avulla muidenkin on mahdollista kokeilla, josko juoksu olisi sittenkin se iloa ja tehokasta treeniä antava harrastus. Ja tietenkin, niin ettei tähän tarvitse koko vapaa-aikaa käyttää tai ruokavaliossa nipottaa. Perjantaibisset ja lauantaimakkarat kunniaan!

Treenipohjana käytän seuraavan kahden kuukauden ajan frendin ja Turun Vauhtisammakon Juoksukoulun vetäjän Mikko Liukan sekä Vauhtisammakkoa Tampereelle vievän velipojan Martti Erikssonin tekniikka- ja treeniohjausta. En muuta ruokavaliota nykyisestä mitenkään ja kiireiden takia juoksen 3 kertaa viikossa, minkä pitäisi sopia vallan mainiosti. Tavoitteena on parantaa 10 km juoksuaikaa 1h 10 minuutista alaspäin ja löytää se kuuluisa JUOKSUILO.

Oma juoksutausta:

Juoksu itsenäisenä harrastuksena ei ole ikinä kolahtanut. Sen takia onkin ollut vaikea keksiä minkä takia joku vapaaehtoisesti juoksee jotain hiton aikaa tai matkaa vastaan. Ymmärrän kyllä hyvin ne omien rajojensa ylittämisen fiillikset, mitä monet kertovat juoksusta saavansa. Samaan hengenvetoon kuitenkin totean, että samoja fiiliksiä saa myös muista lajeista. Lajeista, jossa juostaan tavoitellakseen jotain konkreettista yksin tai ryhmässä, kuten esimerkiksi jalkapallossa palloa ja pallon saamista vastustajan verkkoon.

Juokseminen ei ole siis koskaan ollut mulle harrastus, vaan se on pikemminkin tukenut muita lajeja. Olenkin niin sanottu 3P-mallin juoksija, joka motivoituu juoksemaan pelkästään pyllyn, pallon tai pullon perässä.

Juoksemisella on kuitenkin yksi etu ylitse muiden: se ei katso aikaa eikä paikkaa. Sitä varten ei tarvitse mennä minnekään, joten sitä on helppo tehdä kiireiselläkin aikataululla. Tämän takia Afrikan ja leijonien lisäksi päätin  tänä kesänä kokeilla saanko juoksusta oikeasti iloa, mielihyvää ja tehokkaasti tuloksia tuovan harrastuksen. Yllättävän moni juoksua harrastava frendi on myös puhunut juoksun tuomasta euforiasta, joten sen olemassa olo ja saavuttaminen ovat myös TO DO -listalla.

Jokainen meistä osaa juosta omalla tavallaan ja sinällään tuntuu hölmöltä pyytää apua omaan juoksemiseen. Se nyt kuitenkin on meihin sisään rakennettua ja sen oppii lapsena heti ryömimisen, konttaamisen ja kävelemisen jälkeen. Toisaalta, jos johonkin ryhtyy, niin asiat kannattaa tehdä kunnolla. Näin ollen en omista ennakko-odotuksista huolimatta halunnut lähteä pelkästään juoksemaan ja katsoa miten käy. Sen sijaan pyysin Turussa Vauhtisammakon Juoksukoulua vetävän frendin, Mikko Liukan  sekä Tampereella samaa asiaa aloittavan velipojan Martin apua. Nyt pitäisi olla tietoa, taitoa ja tarmoa tämän projektin takana, joten toivotaan parasta!