Kiitos, tack, danke ja thanks!

Nyt on 10 viikkoa juostu ja koluttu lenkkipolkuja ympäri Suomea, mutta mites se pihvi? Mitä jäi käteen ja löytyikö se juoksunilo?

KYLLÄ ja EI. Tällä hetkellä suhtaudun juoksuun aikaisempaa positiivisemmin ja rupeaman aikana useampaankin kertaan juoksemaan teki oikeasti mieli. Nyt syyskuussa tuli jopa lähdettyä lenkille, vaikka tienoilla lainehti niin paljon vettä, että melkein odotti koska se ensimmäinen Riihimäeltä eksynyt uppopalloilija pulpahtaa pinnalle kysymään "Mikä maa, mikä valuutta?". 

Juoksu on tuntuu aikaisempaa helpommalta. Juoksusta on myös löytänyt useita eri puolia. Juokseminen voi tuntua hyvältä ja sinne voi haluta oikeasti lähteä. Juoksua voi myös harrastaa yllättävän useasti, kunhan tekniikka toimii ja Lady Luck on mukana eikä paikat poksahtele. Juoksun avulla myös pääsee nauttimaan luonnosta, mikä erinäisiä retkiä ja mökkireissuja lukuun ottamatta on jäänyt hävettävän, jopa syntisen vähälle.

Juoksun jälkeen on hyvä fiilis ja juoksua mitatessa positiiviset tulokset saavat vähintäänkin hymyilemään. Ihan niin kuin jokainen niistä "ohituspisteistä" saa heittämään kuvitteelliset yläfemmat itsensä kanssa. 

Yksin juostessa eri asioita tulee lisäksi kelattua jotenkin sen ongelman ulkopuolelta. Ehkä koska tekee aktiivisesti jotain ja on poissa niistä perinteisistä arkipäivän stressipisteistä. Juoksun aikana voi myös vaihtaa aivot vapaalle. Jotkut onnistuvat jopa valitsemaan kumpaa haluavat tehdä, mutta itsellä asian huomaa vasta lenkin aikana, vaikka ennen lenkkiä olisikin hyvä arvioi siitä millainen päivä tänään on.

Olen myös huomannut, että juoksu voi olla hauskaa yhdessä. En edelleenkään tykkää jutella koko juoksua, koska jos juttelu olisi lenkillä se itsetarkoitus, niin mitä lisäarvoa juoksu silloin tuo? Juoksun aikana on kuitenkin aina silloin tällöin kiva vaihtaa ajatuksia tai sitten ihan vain juosta kaverin tai mimmin kanssa hiljaa musiikkia kuunnellen, Tällöin toisesta ei opi mitään uutta eikä kuule juoruja, mutta kyseessä on silti intensiivinen yhteinen kokemus. Aina ei tarvita sanoja. 

Mutta miksi sitten myös "ei"? Koska vaikka lenkkeily voi tuottaa iloa, onnistumisen tuntemuksia, nostaa kuntoa, tarjota mahdollisuuden nauttia luonnosta ja sosioalisoida, niin en edelleenkään vaihtaisi yhtä juoksukertaa minkään tasoiseen palloiluun aina sulkapallosta, beach volleyhin ja salibandyyn. Tiedän, että juoksussa on mahdollista ylittää itsensä, seurata tarkasti omaa kehitystään ja kilpailla yksilönä, mutta vaikka olen äärimmäisen kilpailuhenkinen ja pelaan lähes aina sitä kuuluisaa omaa peliä, niin olen joka tapauksessa ja ennen kaikkea JOUKKUEPELAAJA. Siihen liittyvät fiilikset, intohimo ja aito rakkaus on hakattanu jokaiseen soluuni. Sille ei vain voi mitään.

Syynä tähän on isolta osin varmasti läpikäydyt harrastukset ja lapsuuden kokemukset, joten ajattelu voi vanhemmiten suuntautua, ja nykyistä koulutus- ja työkulttuuria ajatelleen varmaankin myös suuntautuu aikaisempaa yksilökeskeisemmäksi. Uskon kuitenkin myös vakaasti siihen, että myös perimällä on tähän asiaan oma sanansa sanottavana. Sen takia, uskon ja haluan uskoa, ettei jaetun onnistumisen ja siinä omassa osassa onnistumisen tärkeyden merkitys niinä isoja tunteita synnyttävänä juttuna koskaan katoa.

Näin yhteenvetona voin todeta, että juoksuharrastus tulee jatkumaan aikaisempaa suuremmalla painolla ja sännölliset viikottaiset lenkit ovat tosia asia - ainakin taas ensi keväästä lähtien. Nyt seuraavat 4kk kuluu ympäri maailmaa reissatessa, joten paikkakohtaiset rajoitteet tappavat säännöllisyydet tai ehkä paremmin sanottuna oman kiinnostuksen säännöllisyyteen. En kuitenkaan pidä mitenkään mahdottomana, etteikö reissun aikana tulisi juostua muutakin kuin Kapkaupungin Gun Run 10km. Samoin voi olla, että yritän takaisin tullessa kokeilla vielä juoksua talvella, mutta ainakin nyt muutaman syksyisen sateisen päivän jälkeen, se ei kuulosta mitenkään houkuttelevalta!

Kiitos vielä kaikille tätä blogia lukeneille sekä Vauhtisammakon Mikko Liukalle ja Martti Erikssonille kaikista vinkeistä! Toivottavasti nautitte ja ehkä jotain konkreettista jäi myös käteen! Postailen tänne tämän vuoden puolella vielä fiilikset Gun Run -tapahtumasta sekä mahdollisesti fiiliksiä ja kuvia, jos maailmalla tulee muutenkin juostua. Niitä odotellessa voin suositella tänään käynnistynyttä matkablogia "Kokemus, ei elämys", jonne tulen kirjoittelemaan reissun päältä aina kun siihen on mahdollisuus. Paljon kuvia ja vähän asiaa. :)

-Joonas